keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

1. Elokuvan ohjanneen ja käsikirjoittaneen Sofia Coppolan ilmaisuun ja elokuviin sisältyy usein viipyileviä, unenomaisia, hitaita ja kauniita lähikuvia tai kohtauksia, joissa on mukana tiettyä melankoliaa tai surumielisyyttä. Keskustelkaa pareittain tai pienissä ryhmissä:

  • Muistatko The Bling Ring -elokuvan sisältäneen tällaisia kohtauksia?
  • Mihin tilanteisiin ja henkilöihin ne liittyivät?
  • Mitä arvelet ohjaajan tavoitelleen tällä tyylillä?

Esimerkkejä: Marc tajuaa rakastavansa Rebeccaa kuin siskoa. Marc ja Rebecca kuvattuna kaukaa ryöstämässä Audrina Patridgen taloa. Rebecca ykkösidolinsa Lindsay Lohanin kotona kokeilemassa peilin ääressä Lohanin hajuvettä. Marc oranssissa vangin asussaan linja-autossa matkalla vankilaan tuomionsa jälkeen.

2. Sofia Coppola on todennut, ettei halua tuomita tai kuvata nuoria syyllistävässä valossa vaan esittää tapahtumat ajankuvana tosi-tv:n, julkisuuden ja nykyisen mediakulttuurin aikakaudesta. Coppolan tavoitteena on ollut tehdä elokuva nuorten näkökulmasta. Aluksi varkaudet vaikuttavat tuntuvan nuorista hauskoilta ja jännittäviltä, mutta lopulta asioiden mennessä liian pitkälle tunnelma muuttuu. Coppola on halunnut jättää katsojan päätettäväksi, mikä elokuvan esittämässä tarinassa on oikein ja mikä väärin. Todellisen Bling Ringin jäsenten nimiä ei kuitenkaan elokuvassa käytetä, jolloin elokuvan hahmoja vastaaville todellisille nuorille rikollisille ei anneta enempää huomioita tai julkisuutta.

  • Onnistuiko ohjaaja mielestänne käsittelemään nuoria neutraalisti, syyllistämättä?
  • Mitä elokuva mielestänne kertoo nykyajasta?
  • Onko elokuvalla mielestänne on jokin opetus tai sanoma? Mikä?

Lisätietoa Sofia Coppolasta ja hänen elokuvistaan löydätte esimerkiksi Internet Movie Databasesta ja Wikipediasta.