keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Den svavelgula himlen / Photo by Cata Portin

RYHMÄTYÖ

Etsikää ryhmänne kanssa tietoa muistista, muistamisesta ja tunteiden vaikutuksesta muistamiseen ja myös unohtamiseen.

Tehkää posteri, jossa esittelette muistia ryhmällenne valikoituneen aiheen näkökulmasta.

Postereista saa tehdä erilaisia: voitte käyttää eri värisiä kyniä, kirjoittaa asioita puhekupliin tai esitellä aiheenne miellekartan avulla. Miettikää postereita tehdessänne, miten siinä esitetyt aiheet jäisivät parhaiten mieleen.

Käyttäkää esimerkkeinä muistamisesta Rikinkeltaisen taivaan kohtauksia ja henkilöitä. Jos olette lukeneet myös kirjan, pohtikaa kysymyksiä sekä kirjan että elokuvan kannalta. Pystyykö kirja kertomaan jotain sellaista lukijalleen, mihin elokuva ei pysty? Entä toisin päin? Kirjoitetussa tekstissä asiat kerrotaan sanoin, millaisia keinoja elokuvalla on?

Aihe 1: Lapsuus

Kiinnittäkää elokuvan henkilöhahmoista huomiota erityisesti Tommiin ja Frejn lapsuuden muistoihin. Voitte esimerkiksi käsitellä sitä, miksi Tommi koki vihaa Frejtä ja Rabellin sukua kohtaan ja miten hänen muistonsa vaikuttivat asiaan.

Aihe 2: Ensirakkaus

Miksi Frejn oli vaikea päästää irti Stellasta, vaikka suhde tämän kanssa oli hankala? Miten muistot ja nuoruus vaikuttivat tähän?

Aihe 3: Ystävyys

Pohtikaa Frejn muistoja kaveriporukastaan, mukaan lukien Lindasta. Miten Frejn muistot Lindasta poikkesivat tämän muistoista Stellan kanssa ja miksi? Miksi Frej ei voinut luottaa omaan muistiinsa?