keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Pikku-Zlatan ja lempparieno. 2022. Oy Kinoscreen Illusion ltd.

Kerratkaa yhdessä elokuvan loppu esim. seuraavien kysymysten avulla:
Minne Steven oli menossa?
Miksi Ella meni lentokentälle?
Miksi Tommy oli surullinen?
Mitä lopussa tapahtui?

Ideoikaa ja keksikää elokuvalle jatkoa sopivalla tavalla. Sopivan tavan valinnassa kannattaa huomioida oppilaan kieli- ja kirjoittamistaito. Myös kaikkia kolmea tapaa voidaan hyödyntää elokuvan jatkon suunnittelussa tai elokuvan tapahtumien käsittelyssä.

a. Kirjoittakaa elokuvan jatko-osa 1-10 virkkeellä. Huomion voi kiinnittää isoon alkukirjaimeen ja lopetusmerkkiin. Vanhemmille oppilaille voi antaa tehtävänannoksi kirjoittaa virkkeitä, joissa on pää- ja sivulauseita sekä kasvattaa virkemäärää. Kannattaa muistuttaa huomioimaan, mitä elokuvan pää- ja sivuhenkilöille voisi sattua ja tapahtua.

b. Piirtäkää elokuvan jatko-osa 3-6 ruudulla. Piirtämisessä voi keskittyä esimerkiksi erilaisen vuoropuhelun tuottamiseen sarjakuvan keinoin ja kokeilemaan erilaisia puhekuplia (mielensisäinen puhe, huutaminen, kuiskaus, ääni radiosta/tv:stä, mumina, nyyhkytys, tavallinen puhe). Puhekuplaesimerkit voi piirtää taululle tai ideoida yhdessä.

c. Suunnitelkaa ja esittäkää elokuvan jatko-osa käsinukketeatterina tai paperinukketeatterina. Tässä kannattaa hyödyntää pienempien oppilaiden apuna vanhempia oppilaita ja toteuttaa tämä harjoitus kummiluokkatoimintana. Myös katsotun elokuvan voi näytellä nukketeatterina ja esittää luokalle.