keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Elinan isä oli kuollut, mutta hän ei suostunut myöntämään isän kuolleen vaan kävi tapaamassa häntä päivittäin suolla ja kertoi hänelle salaisimmatkin asiansa.

  1. Keskustelkaa millä tavoin kuolema oli läsnä elokuvassa ja millä tavoin elokuvan ihmiset käsittelivät kuolemaa. Miettikää miksi Elina tavallaan kielsi isänsä kuoleman? Millä tavoin hän käsitteli isänsä poismenoa? Miten se erosi hänen äitinsä tai siskonsa tavasta? Mitä erilaisia tunteita kuolemaan liittyi Elinan kohdalla? Miksi Elina kävi suolla tapaamassa isäänsä? Miten Elinan suhtautuminen asiaan muuttui elokuvan aikana?
  2. Oletko itse menettänyt jonkun läheisen (ihminen, lemmikkieläin)? Millaisia tunteita itse koit? Miten käsittelit menetystä? Miten oma suhtautumisesi muuttui prosessin myötä?
    Lisätietoa läheisen menettämisestä ja surusta Mieli – Suomen Mielenterveys ry:n sivuilta.
  3. Miltä kuolema näyttää?  Maalatkaa kuoleman kuva. Käyttäkää vesi- tai peitevärejä. Voitte maalata kuvan joko kuivalle tai märälle paperille.  Kostealle paperille maalatessa on hyvä muistaa, että värit leviävät toisin kuin kuivalle maalatessa. Tutustukaa ennen työskentelyä taidekuviin, joissa käsitellään kuolemaa. Esimerkiksi Hugo Simberg on kuvannut useissa teoksissaan kuolemaa. Kuvia hänen teoksistaan löytyy muun muassa Kansallisgallerian verkkosivuilla. Simbergin kuuluisaa Kuoleman puutarha -teosta (1896) voi tutkia myös Uskonnonopetus.fi-sivuston Lue kuvaa -materiaalista.
    Kootkaa valmiista maalauksista oma surujen reittinne. Voitte yhdistää kuviin myös tekstiä.
  4. Miten kuolemaan on suhtauduttu eri aikakausina ja eri uskonnoissa ja kulttuureissa?