keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Minato on koulun 5. luokalla, joka vastaa Suomen 4. luokkaa, sillä japanilaislapset aloittavat alakoulun 6-vuotiaina.

Japanilainen koulu on perinteisempi kuin suomalainen, ja käytöstapoja pidetään arvossa. Elokuvassa nähdään esimerkiksi oppilaiden nousevan seisomaan vastatessaan opettajan kysymyksiin. Kouluissa on myös omia kasvatukselliseen yhteisvastuuseen liittyviä tapoja, kuten se, että oppilaat siivoavat oman koulunsa ja jakavat ruuan ruokatunnilla.

Elokuvassa nähdään muitakin japanilaiskouluille tyypillisiä asioita, kuten ala-aulan kenkäkaappi. Koulussa vaihdetaan jalkaan erilliset sisäkengät. Minato väittää koulun sääntöä hiuksista syyksi miksi hän leikkaa hiuksensa, ja japanilaiskouluissa ei saakaan olla esimerkiksi värjättyjä hiuksia. Minaton koulussa ei näytä olevan erillisiä koulupukuja, mutta monissa japanilaiskouluissa on.

Japanilaiset lapset ovat usein koulumenestyksen valjaissa. Jotta pääsisi hyvään keskikouluun tai lukioon ja sieltä hyvään yliopistoon, on kilvoiteltava koulussa ja osallistuttava illalla koulun jälkeen ylimääräisille tutor-kursseille.

Monster-elokuvassa koulun johto yrittää pitää koulun mainetta yllä toistelemalla ennalta sovittuja anteeksipyyntöfraaseja. Kohtaus tuntuu muodollisuudessaan liioitellun humoristiselta, mutta sillekin löytyy myöhemmin elokuvassa selitys.