keyboard_arrow_up

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Levoton Tuhkimo. Kuva: Hanna-Maria Grönlund. Yellow Film & TV.

Musiikkiteollisuudella tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä ja yrityksiä, jotka osallistuvat musiikin kaupalliseen hyödyntämiseen. Heitä ovat muun muassa musiikin esittäjät ja säveltäjät, sanoittajat, tuottajat ja levy-yhtiöiden edustajat.

1. Tuottajan rooli. Palkittu muusikko ja tuottaja Pave Maijanen tuotti Dingon kolme ensimmäistä albumia, joissa on yhtyeen merkittävimmät kappaleet. Etsikää tietoa tuottajan roolista. Mitä opitte siitä elokuvan perusteella? Arvioikaa, mikä oli Pave Maijasen rooli Dingon musiikin menestymiselle.

2. Manageri. Dingon managerina toimi Lasse Norres, joka on tehnyt pitkän uran musiikki -ja viihdealan vaikuttajana. Mitä managerin tehtäviin kuuluu? Miten yhteistyö managerin ja Dingon välillä sujui?

3. Levy-yhtiön merkitys. Dingo teki levytyssopimuksen Finnlevyn kanssa kykyjenetsintäkiertueen vieraillessa Porissa. Millä tavoin levy-yhtiö vaikutti bändin toimintaan?  

4. Musiikkiteollisuuden muutos. Etsikää tietoa ja vertailkaa, miten musiikkibisnes on muuttunut 1980-luvulta nykyaikaan. Voitte esimerkiksi jakautua pienryhmiin, joista kukin tutkii yhden vuosikymmenen ajalta musiikkiteollisuuden toimintamalleja ja erityispiirteitä.