Elokuvatutkimuksen klassisen tulkinnan mukaan kauhuelokuvat toimivat aikakautensa kulttuuristen pelkojen ja ahdistusten peilinä. Esimerkiksi 1990-luvun lopussa klassiset kummitustarinat tekivät paluun: menneisyys ja sen painolastit nousivat pintaan uuteen aikakauteen astumisen kynnyksellä sekä arjen huolissa, että kauhuelokuvissa. 

Kauhuelokuvat myös tekevät näkyväksi aikansa asenneilmapiirin huonoja puolia, esimerkiksi sitä millaista ja keneen kohdistuvaa väkivaltaa on kulloinkin totuttu asettamaan viihteeksi. Tämä tekee kauhusta historiallisesti melko misogyynisen, eli naisvihamielisen, genren. Tai vähintään genren jossa kulttuurinen naisviha tulee erityisen räikeillä tavoilla näkyväksi (esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan viihteellistämisen ja seksualisoimisen muodossa).

Silti kauhu on aina ollut genre jota naiset sekä kuluttavat, että tekevät. Varsinkin nykyään tehdään ilahduttavan paljon myös avoimen feminististä kauhua.

Kauhun naiskuva on normatiivinen ja mahdollinen feministinen tai voimaannuttava samaistumispinta löytyykin useimmiten hirviöistä ja pahiksista. Hirviö edustaa toiseutta, eli normaalin vastakohtaa, joten hirviönaiset tietenkin toimivat epänormatiivisilla tavoilla. He voivat olla itsenäisiä ja aktiivisia tai jopa agressiivisia toimijoita, joita voivat ajaa myös esimerkiksi itsekkyyden tai nautinnonhalun kaltaiset motiivit – toisin kuin heidän normatiiviset sisarensa, joille on varattu lähinnä uhrin rooli.

Naisten kauhufanius ei kuitenkaan ole mitenkään lähtökohtaisesti erilaista kuin miesten. Feministiset luennat kauhusta ja avoimen feministiset kauhuelokuvat ovat asioita, joita naiset varmasti keskimäärin osaavat arvostaa enemmän, mutta pohjimmiltaan meitä kiinnostaa kauhussa se sama halu kokea väristyksiä turvallisella tavalla, joka yhdistää kauhufaneja sukupuolesta riippumatta.

Tehtävä: naiset ja fanikulttuuri

Naisten fanius tulee usein väheksytyksi: ilmiöt joiden fanikunta koostuu pääsasiassa naisista nähdään vähemmän arvokkaina ja toisaalta esimerkiksi kauhua tai metallimusiikkia fanittavien naisten oletetaan olevan genrestä vähemmän “aidosti” kiinnostuneita kuin miesten tai tuntevan genreä vähemmän. Elokuvassakin vilahtaa klassinen ilmiö, jossa naista vaaditaan todistamaan kauhufaniutensa.

Faniuteen liittyvät misogyniset rakenteet rajoittavat myös miehiä ja poikia, jotka saattavat esimerkiksi kokea, että heidän on sopivaa pitää vain tietyistä musiikin tai elokuvien genreistä. 

• Miten voitaisiin rakentaa avoimempia fanikulttuureja? Sellaisia joissa kaikki voisivat tuntea olonsa mukavaksi riippumatta sukupuolesta tai esimerkiksi siitä kuinka tuoretta kiinnostus ilmiötä kohtaan on. 

Tiedon tai kokemuksen ei joka tapauksessa kuulu arvottaa faneja toisiaan huonommiksi tai paremmiksi. Stranger Things -sarjan myötä Metallican musiikista kiinnostuneita syytettiin sosiaalisissa medioissa joidenkin vanhempien fanien taholta kiinnostuksen “vääristä syistä”, mutta itse bändi toivotti heidät tervetulleeksi mukaan.

• Elokuva – ja oppimateriaali – on tehty keski-ikäisten tai vähintään keski-ikää lähestyvien kauhufanien näkökulmasta ja kuvaa enemmän oman ikäluokkansa kokemusta. Onko nuorten fanikulttuureissa erilainen ilmapiiri? Ovatko he löytäneet jotain mistä vanhemmatkin voisivat ottaa mallia?

Tehtävä: Final Girl

Final girl viittaa kauhuelokuvien klassiseen arkkityyppiin, viimeisenä eloonjääneenä hirviötä, yleensä hirviömäistä murhaajaa, pakoon pääsevään nuoreen naiseen. 1980-vakiintuneessa Final girl -arkkityypissä on varhaisempien vuosikymmenten neito pulassa -arkkityyppiä enemmän toimijuutta, joskin reaktiivista ja uhriposition säilyttävää. Arkkityyppiin kuuluu perinteisesti puhtauden ja kunnollisuuden sävy: final girl pysyy erossa seksin tai päihteiden kaltaisista asioista, joihin sekaantuminen on perinteisissä slasher-elokuvissa yleensä varma tapa juotua tappajan seuraavaksi uhriksi. Uudemmissa elokuvissa final girl -arkkityyppiä on myös sekä parodioitu, että tarkoituksella rikottu, mutta se on silti monella tapaa yhä voimissaan.

Texas Chainsaw Massacre on eräs varhaisimpia esimerkkejä final girl -arkkityyppiä käyttävistä elokuvista ja myös Helsinki Mansplaining Massacre asettuu keskusteluun arkkityypin kanssa.

• Millainen on Helsinki Mansplaining Massacren final girl? Millaista naiskuvaa Essi edustaa ja millaiset ominaisuudet auttavat häntä pääsemään pakoon? 
• Entä millaisia ovat elokuvan toisen naishahmon, Roosan, oppimat selviytymiskeinot?

Klassinen final girl edustaa pohjimmiltaan melko normatiivista, konservatiivisia “puhtauden” vaatimuksia ylläpitävää naiskuvaa. 

• Millainen voisi olla feministinen final girl? Voitte käyttää esimerkkejä elokuvista, joissa on mielestänne feministinen ote kauhun naiskuvaan tai ideoida feministisen maailmankuvan hyveille rakentuvaa final girliä.
• Ehkä feministinen final girl onkin joukko erilaisia naisia? Onhan naisten keskinäiseen kilpailuun asettaminen ja vain yhden tietynlaisen naistyypin selviytyminen jo itsessään melko ongelmallinen lähtökohta.