keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Järjestön historiallinen tausta

Lotta Svärd on perustettu naisten maanpuolustusjärjestöksi Suomen itsenäisyyden syntyvaiheiden aikaan. Lotta Svärd nimi tulee Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Lotta Svärd –runossa sotamies Svärd lähtee sotaan. Svärd ottaa vaimonsa Lotta Svärdin mukaansa. Sotamies kaatuu taistelussa, mutta vaimo jää rintamalle. Lotta-vaimo jää pitämään kanttiinia sekä huolehtimaan haavoittuneista sotilaista.

Alla on otteita Vänrikki Stoolin tarinoista osista, joissa kerrotaan Stoolin Lotta-vaimosta. Tutustukaa tekstiin ja kuvittakaa tekstiä piirtämällä esimerkiksi sarjakuvamuotoon.

J. L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat – otteita

 

Yhä vieläkin Lotta Svärdistä

puhe syntyvi toisinaan,

kun iltavalkean ääressä

sotakumppani kohdataan.

 

Ennen kuin Suomessa taisteltiin,

tuli morsioks hän sotilaan

ja Svärd kun lähtöhön käskettiin

hän Lottansa vei mukanaan.

 

Heleät oli silloin posket nuo

sekä suu mitä herttaisin,

ja mustien silmien välke tuo

näön häikäisi uljaankin.

 

Mut ei kevät kestä, ei kukkasetkaan,

pian Lottakin surkastui:

erin kolmin, hiukkasen kerraltaan

sen kauneus kuivettui.

 

Ens talven pakkanen siit´ osan vei

ylen tuima ja aikainen,

osa toinen ens kesän saalihiks jäi,

sen paahteli päiväinen

 

Ja kolmannesta, mi jäljellä ois,

ei paljoa hän pitänyt;

tuo kyynelvirtahan hukkui pois,

kun kaatunut Svärd oli nyt.

 

Kun taas sota syttyi leimuamaan

ja hän taas tuli meidän luo

jopa tuskin muisti hän kauneuttaan,

niin mennyttä kaikk´ oli tuo.

 

Sotaonnea seurata mutkaisaa

sepä mielehen eukon tän,

ja joukkoa suosi hän harmajaa,

rakas meille siit´ oli hän.

 

Niin kulki hän karskeine urhoinens´

uljaana ja innoissaan,

ja kun pyssyt paukkui ja luodit lens,

ei kaukana Lottakaan.

 

Sill´ urheus poikien rakkaitten,

sepä hälle riemua suo,

ja hän arveli, kun tuli melskeeseen

”Etähämpänä ei ole nuo.”

 

Ja telttakin piti seisoa niin,

”ett´ urhot tilkkasen sais,

jos ken tullis taisteluss´ uuvuksiin

tai haavaa jos vaivuttais”.

 

Ja jos teltan tilkkuja harmaita

sinä katselit tarkemmin,

näit luoteja käynehen vieraina,

sitäp´ eukko se kerskaskin.

 

Jo on aikaa siitä, kun eukon näin,

mut en häntä voi unhottaa;

hänt´ aina ma muistelen mielelläin,

ja hän kyllä sen kannattaa.

 

Niin, helmi hän oli, se eukkonen,

ja helmipä kalliskin;

jos sietikin naurua hiukkasen,

toki arvoa runsaammin.