keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU
Pertsa ja Kilu - Faaraon sormus. Taavi Vartia Productions/ Kino Juha Studios 2023. Kuvaaja: Eino Husu.
  1. Pohtikaa yhdessä lavastamisen ja puvustamisen merkitystä elokuvassa. Tutkikaa yhdessä Elokuvapolku-palvelun Lavastus ja kuvauspaikat -osiota ja pohtikaa sen pohjalta Pertsa ja KiluFaaraon sormus -elokuvan lavastusta: millaisissa paikoissa elokuvaa oli kuvattu? Millaisia lavasteita elokuvaa varten oli mahdollisesti rakennettu? Entä millaista elokuvan puvustus oli ja miten puvustus vaikuttaa siihen, millaisia henkilöhahmot ovat?

  2. Pohtikaa elokuvan luomaa maailmaa ja elokuvan esittämää aikaa esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: 
    – Näyttävätkö henkilöiden vaatteet tai elokuvan tapahtumapaikat nykyaikaisilta?  
    – Elokuva perustuu Pertsa ja Kilu -kirjoihin, jotka on kirjoitettu 1950-luvulla. Mille vuosikymmenelle uskot Pertsan ja Kilun seikkailujen elokuvassa sijoittuvan? 
    – Mitä nykyaikaan viittaavia esineitä, vaatteita tai kulkuneuvoja elokuvassa oli? Entä menneisyyteen viittaavia?
    – Helsingin Sanomien arvostelussa edellisestä Pertsa ja Kilu –elokuvasta (2020) sanotaan: “Monet nykypäivän kotimaiset lastenelokuvat on sijoitettu maailmaan, joka on eräänlainen idealisoitu sekoitus mennyttä maailmaa ja nykyaikaa.” Miettikää luokassa yhdessä, mitä tämä tarkoittaa, ja miten aikakausien sekoittaminen näkyi elokuvassa. 

  3. Millaisen elokuvan sinä haluaisit lavastaa? Keksi kuvitteelliselle elokuvalle lajityyppi sekä tapahtumapaikka- ja aika. Piirrä tai maalaa lavastussuunnitelma elokuvaasi varten. 

  4. Kuka on elokuvassa mainittu faarao Tutankhamon? Ottakaa selvää ja etsikää tietoa joko historian oppikirjoista tai luotettavista internet-lähteitä. Jatkakaa tiedonhakua ja selvittäkää millainen Egypti oli faarao Tutankhamonin aikaan. Suunnitelkaa tiedonhaun perusteella lavastuksia ja puvustuksia muinaiseen Egyptiin sijoittuvaan elokuvaan.